Anna Ketola
Anna on pienestä lähtien kasvanut ja touhunnut hevosten parissa. Vauvana päiväunet tuli usein otettua vaunuissa kotitallin käytävällä Kastellin Ratsutilalla ja istumaan opittua piti päästä ponin selkään.Kun ikää tuli niin ettei tarvinnut enää taluttajaa, Anna ratsasti tunneilla osallistuen kaikkeen mahdolliseen toimintaan mitä ratsutilalla oli. Tunneilla ratsastamisen lisäksi kurssit ja kilpailut tulivat tutuiksi.
Omien ponien ja myöhemmin omien hevosten myötä Anna sai kokemusta hevosen hoidosta ja pitämisestä. Anna kiinnostui lännenratsastuksesta ja harrasti sitä useamman vuoden panostaen valmentautumiseen ja kilpailemiseen. Kesät kuluivat Ruotsissa valmentajan luona opetellen ja kilpaillen.
Kun tuli lajivalinnan aika niin Anna kuitenkin päätyi tähän meidän perinteiseen lajiin ja kiinnostui kouluratsastuksesta jota onkin nyt pääasiallisesti opetellut saksalaisen Franklin ruunan kanssa.
Vuonna 2009 Anna valmistui ratsastuksenohjaajaksi Kiuruvedeltä.

