Kastellin tila on perintötila Maisan isoisän isän ajoilta. Lapsuudessa kesät vietettiin Kastellin tilalla ja talvet asuttiin Oulussa. Vuodesta 1982 lähtien tila siirtyi Maisa perheen haltuun ja vuodesta 1984 lähtien on Maisa miehensä Ilkan kanssa harjoittanut siellä ratsastustoimintaa. Uuden tallin ja maneesin valmistumisen myötä ratsastustoiminta kehittyi ja vilkastui.

Ratsastusseura Kastellin Ratsutila KRT perustettiin tukemaan kilparatsastustoimintaa, seuran perustajiin kuului mm Henrik Wikström joka nykyisin tunnetaan Oulun Hevosklinikan eläinlääkärinä. Aloitettiin kilpavalmennus jota tehtiin yhteistyössä Pikkaralan Pekka Mäkelän kanssa ja vuosien mittaa monien muiden valmentajien kanssa. Ratsastuskoululle hankittiin kilpahevosia jotka tuntityön ohella luovutettiin kilpailukäyttöön ratsastuskoulun innokkaille nuorille ratsastajille.

Kesäisin pidettiin leirejä joihin tuli ratsastajia ympäri Suomea ja talvisin ratsastustunnit, kurssit ja kilpailut kuuluivat ohjelmaan. Kymmenen kesäleirivuoden jälkeen leirit jäivät pois osin maastojen puutteesta, maastoratsastus tehtiin mahdottamaksi lähialueilla joten se vaikutti leirien toimintaan. Lisäksi leirejä alettiin tarjota alihintaan pienemmillä talleilla joten Kastellin Ratsutilalla katsottiin parhaaksi siirtyä kokonaan tuntitoimintaan. Samaan aikaan tilalla aloitettiin ratsuhevoskasvatus ja FWB varsat täyttivätkin seuraavina vuosina tilan karsinat ja laitumet.
Kasvatusta oli aloiteltu jo vuonna -82 jolloin syntyi ensimmäinen Kastellin Jaskolka ja seuraavana vuonna Kastellin Kastrup. Vuosien 1989-2005 aikana tilalla syntyi 13 Kastell´s varsaa. Kasvatuksen tavoittena oli tuottaa hyviä harraste- ja kilpahevosia suomalaisille ja etenkin pohjois-suomalaisille ratsastajille, laadukkaita ja kyvykkäitä, Suomen olosuhteisiin kasvaneita ratsuja. Tämä onnistuikin hyvin ja kasvattien hyvää menestystä kilparadoilla seurattiin mielenkiinnolla vuosien ajan.

Tuntitoiminta Kastellin Ratsutilalta siirrettiin Raaheen Raahen Ratsastuskoululle vuonna 2006. Siikajoen talli jäi yksityishevosten käyttöön. Tänä päivänä tilalla on hyvät mahdollisuudet valmennustoimintaan ja laadukkaaseen harrastamiseen. Vuoden 2012 alusta alkaen tarjoamme taas tunteja tallin omilla hevosilla kaikentasoisille ratsastajille ja olemme palailemassa siitostoimintaan. Kysele tunneista ja valmennuksesta Maisalta, opetus on mahdollista myös omalla tallillasi.

 

Kuvia Kastellilta

Kastellin kasvatit

Hinnasto